Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

An Cafe Tampereella
18.3.2009


Pakkahuone, Kanon käppää kuvassa XD

Aamu oli valjennut Tampereelle. Avasin silmäni ja tiesin etten pystyisi enää nukkumaan. Tänään oli se päivä, mitä oli odotettu viisi kuukautta. Öitä oli laskettu ahkerasti ja liput oli järjestetty. Kello oli puoli 7 ja aloin heti pukea vaatteita päälleni. Kaksi muuta kaverianikin alkoivat heräillä.

...

Kun kaikki aamutoimet oli saatu tehtyä valmiiksi, oli lähdön aika. Päätimme mennä kävellen Anttilaan, missä tuo nimmarienjako sijaitsi. Matkaa oli vähän päälle kilometri ja se taittui nopeasti. "Eihän täällä ole melkein yhtään jonoa," ajattelimme kun saavuimme paikalle. Ulkona kökötti vain pari ihmistä. Mutta kun kävelimme eteisen ohi niin se oli tupaten täynnä värikkäästi pukeutuvaa sakkia.

No siinä sitten odotimme jotain tunnin ja porukkaa tuli koko ajan meidän taakse jonottamaan. Kun kello löi yhdeksän Anttilan ovet avattiin. Kaikki rynnivät sisälle Top teniin. Itse olin ihan hukassa, että mitä oikein pitäisi tehdä. Ostimme kuitenkin ensin tavarat, eli itse ostin Harajuku Dance Rock-albumin sekä Nyappy go  around the World-dvd:n. Sitten vasta menimme jonottamaan, paljon porukkaa oli mennyt edellemme.

Siitä alkoi pitkä viiden tunnin odotus. Olimme onneksi melko alkupäässä jonoa. Tuon viiden tunnin aikana ehti tehdä vaikka mitä. Kuten istua Top tenin lattialla, kuvata jonoa ja kavereita, syödä Hesessä...

Mutta kun kello läheni yhtä kaikki nousivat maasta istumasta. Oli enää tunti aikaa ennen kuin An Cafe saapuisi. Siitä alkoi Kaikki maailman huutelemiset. Huudettiin An Cafea, nyappy:a ja aaltojakin yritettiin tehdä. Oli huvittavaa kuunneltavaa. Kaikki laskivat, kuinka paljon aikaa vielä olisi ennen kuin Antikku saapuisi.

Kellon ollessa kaksi, jotkut kiljuivat ihan jokaiselle liikkeelle mitä vain näkyi taikka kuului. Se oli hyvin hämäävää, mistä me olisimme voinneet tietää että koska Antikku mahto tulla. Hieman yli kaksi, desibelit nousivat vaarallisen korkealle. An Cafe oli saapunut rakennukseen!

En olisi nähnyt mitään ilman digikameraani. Nostin digikameran ilmaan ja katsoin Antikun saapumista siitä. Video kuitenkin siinä hässäkässä poistui, harmikseni. Vatsaan koski, kädet hikosivat, milli milliltä saavuimme lähemmäs bändin jäseniä. Digikamera oli ahkerassa käytössä. Enää pari metriä ja olisi minun vuoroni.

...

Harajuku Dance Rock:in kansipaperi tiukasti kädessäni, ja kamera toisessa kädessä, astelin Terukin eteen. Teruki moikkasi minulle, ja jo siinä vaiheessa sydämeni jätti pari lyöntiä välistä. Sain katsella vain Terukia koko sen ajan kun hän kirjotti, hän näytti paremmalta siinä edessäni, kuin kuvissa. Teruki ojensi kansipaperin takasin minulle. "Kiitos," kuulin Terukin sanovan. Se oli niin söpön ja hämmentävän kuulosta Terukin sanoessa kiitos suomeksi. En osannut reagoida, kai minä jotain kiitoksen tapaista siinä väkelsin.

Hivuttauduin Takuyan luo, ja ojensin kansipaperin hänelle. Ensinnäkin Takuyan hymy oli aivan uskomaton, en olisi ikinä uskonut näkeväni sitä livenä. Hänkin tervehti minua. En muista, sainko sanaakaan suustani.

...

Mutta sitten.. Nolasin itseni Takuyan edessä totaalisesti, enkä viitsi siitä tässä kirjottaa. Siitä seurasi se, että en muista melkein mitään koko loppu nimmarienjaosta. Ja se jos mikä harmittaa mua suunnattomasti! He olivat kyllä niin hyvännäköisiä livenä, ei voi muuta sanoa. 

Sitten talsin pois An Cafen edestä, hymy kasvoilla ja itku kurkussa. Olin juuri ollut lempibändini jäsenten silmien alla! Kavereitten kanssa siinä melkein itkua tuherrettin, kaikki olimme hyvin onnellisia. Tuo kokemus jäisi kaikkien mieleen ikiajoiksi. Meidän oli lähdettävä nopeasti kohti Pakkahuonetta. Minä kylläkin halusin ottaa vielä pari kuvaa. Ne otettuani, lähdimme kulkemaan kohti Pakkahuonetta.

Perille päästyämme jonoa oli jo tullut ihan mukavasti. Ajattelimme jo, että olemme ihan viimeisiä. Mutta loppujen lopuksi olimme noin puolessa välissä jonoa. Tuo kolmen tunnin jonotus tuntui paljon pidemmältä kuin nimmarienjako jonotus. Jonotus oli muutenkin aika kamalaa, oli kylmä, tuuli ja jouduttiin seisomaan koko ajan, eli jalat kramppas. Ja sit ku ei sieltä meinannu löytyy vessaa millään! Ainoo lähin vessa oli joku Rolls:in vessa ja senkin etsiminen kesti... Mutta samassa ostoskeskuksessa näimme myös Antikun staff-porukkaa. Tai ainakin näyttivät siltä. Kävelivät siitä ohitsemme, ostoskassit käsissä.

Jossain vaiheessa Pakkahuoneelta kuului An Cafen harjoittelua. Siis heidän soittonsa ja Mikun laulu kuulosti hyvältä, se tuntui varpaissa saakka... Myös jonon kanssa oli hienoisia ongelmia, kun ihmiset eivät liikkuneet taaksepäin.

...

Kello oli kuusi, kun jonoa alettiin pikkuhiljaa päästää sisälle päin. Jono liikkui tuskastuttavan hitaasti ja me pääsimme vasta puoli seitsemän sisälle rakennukseen. Äkkiä narikalle, sieltä nopeasti ostamaan krääsää (itse ostin pinkin t-paidan sekä hupparin) ja lavan eteen. Mutta... Ensin menimme sinne väkijoukkoon, mutta toinen kavereista ei nähnyt mitään joten siirryimme taaksepäin. Olimme noin keskivälissä koko Pakkahuonetta.

Aika kului... Liian hitaasti! Oli huvitti kuunnella, kuinka ihmiset kiljuivat ja taputtivat staff-ihmisille. He siellä lavalla vaan testasivat soittimia ja suomalaiset cafekot kiljuu. Ja sitten vielä kun toinen niistä otti hupparinsa pois. Siitä seurasi--> kiljuntaa

Kello läheni kahdeksaa, tunnelma oli jo valmiiksi katossa vaikka bändiä ei vielä lavalla nähtykään. Taustamusiikki lakkasi...

...

Kiljuntaa ja vielä lisää kiljuntaa. Teruki oli saapunut lavalle! Itse en kyllä pahemmin nähnyt mitään, mutta jotain kuitenkin. Mutta Yu-ki... Sen minä näin. Söpö pieni väripilkku hyppi ja pomppi lavalla minkä ehti. Ja sitten suraavaksi tuli Kanon. Siinä minä ainakin kiljuin, lujempaa kuin muille. Pikku Kanonen<3 Sitten lavalle asteli Takuya, ihana nahkaliivi päällään. Olimme aika kaukana lavasta joten näkyvyys oli huono. Varsinkin kun kaikki nostivat kädet ilmaan. Ei siinä oikein mitään nähnyt. Lopuksi Miku tuli lavalle ja kaikki kiljuivat, pian keikka pääsisi kunnolla vauhtiin.

Keikka pyörähti käyntiin ihanalla Cherry saku yuuki:lla. Oli aivan valtavan hienon kuulosta kun bändi soitti tuota kappaletta. Minä tuijotin vain Mikua, olin aivan lumoutunut. Miten joku osasikin laulaa niin lumoavasti... Parin kolmen ensimmäisen kappaleen aikana katselin vain Mikua, sitten vasta tajusin että voinhan minä niitä muitakin katsoa.

He soittivat monta hienoa kappaletta, mutta aivan varmasti keikan koho kohtia olivat Duck no magical adventure, Nyappy in the world 4 sekä Orange dream.

Mikulla oli Aku-pehmolelu ja hän lauloi Aku-äänellä, se oli hienoa. Aina siinä välillä oli kysymyksiä; "Do you like more Tampere-boys or An Cafe-boys?" Vastaus huudettiin yhteen ääneen, AN CAFE! Ja sitten Miku kysyi myös; Do you like more Donald *nostaa Aku-pehmoa* or Moomin *nostaa Muumi-pehmoa*? Kysymys toistettiin, mutta vastaus oli tasaväkinen, joten Miku heitti ilmeisesti nimmareilla varustetun Muumin yleisöön. Joku onnellinen sen sai.

Kun Miku pyysi Yuukin kanssaan lavalle, itse ainakin yllätyin hirveästi. Nyappy in the world 4 sisälsi Yuukin ja Mikun yhteislaulua, tanssia ja lavalla hyppimistä. Yuuki pomppi lavalla huudattaen yleisöä. Kappale oli niin positiivinen yllätys, Yuuki oli ihana.

Ja sillon kun Orange dream soi... Se on niin hyvä livenä, tuo Boulle osoitettu kappale. Silmät siinä vetistyivät väkisin, kun kuuli Mikun laulavan tunteitansa tuon kappaleen aikana.

...

Snow scene:n loputtua, bändi katosi lavalta. Alkoi kamala huuto; Encore! We want more! jne. Hetken päästä An Cafe asteli lavalle keikkapaidat päällään. Oli vuorossa BondS ~Kizuna~. Myönnettävä... En osannut vielä silloin tähän kappaleeseen kuuluvia fureja. Mutta en ollut kuunnellut An Cafea edes puolta vuotta. Mutta kappale oli loistava, tykkään siitä paljon.

"Very lasto song, very lasto song." Mikun hokiessa tuota, yleisö vastasi haikealla huudolla. "I want to see your speciall smile!" Johan huuto kasvoi Mikun sanoessa nuo sanat. Tietenkin viimeinen kappale oli Smile ichiban ii onna. Bändi antoi kaikkensa, yleisö antoi kaikkensa, tuo kappale jäi aivan varmasti kaikkien mieleen. Se oli loistava lopetus ainutlaatuiselle keikalle.

Vielä An Cafe halusi ottaa kuvan, silloin kaikki näyttivät nyappya, se jos mikä oli hyvää yhteishenkeä. Lopuksi bändiläiset vielä hyppivät ja vilkuttivat hyvästiksi. Itsekin hypin siellä. "We will come back!" Nuo sanat saivat tosiaan odottamaan seuraavaa maailmankiertuetta.

...

Raskain askelin kävelimme ulos Pakkahuoneelta, jalat eivät meinanneet kantaa. Ääntä ei kuulunut, jalat olivat muussia, mutta olimme onnellisia. Olimme nähneet An Cafen livenä.

Kuitenkin keikan jälkeinen masennus teki tuloaan, jätkiä olisi voinut kattella enemmänkin livenä. Tuli ikävä, niin keikkaa kuin nimmarienjakotilaisuutta. Onneksi masennusta lievitti uudet CD ja DVD.

...

Keikka oli toiveitteni täyttymys. Ensi kerralla olen aivan eturivissä ja menen molemmille keikoille, jos he vielä maailmankiertueita tekevät. Kiitos kuuluu An Cafelle ja staff-porukalle.

Kiitos tuosta päivästä! Se oli elämäni paras päivä!

 

©2018 Antic room - suntuubi.com